Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Tämä on esittely Taigayön kennelistä...kannattaa lukea;D

 Kennel on iso vaaleankellertävä omakotitalo, joka sijaitsee maalla. Piha-maa on suuri nurmikkoinen alue. Kennelin pihaa ympäröi etupihan jälkeen peltomainen niitty jonka takana on metsä, oikealla (ovelle päin katsottuna) on vielä vähän niittyä mutta enimmäkseen metsää, takapihan jälkeen on vain pitkää heinää,puita,pensaita ynm. ja sitten alkaa iso hiekkatie oikealle ja vasemmalle ja vasemmalla (ovelle päin katsottuna) on vielä niittyä jonka takana on metsää.

Pihasta alkaa lyhyt hiekkatie joka johtaa isolle hiekkatielle. Isoa hiekkatietä vasemmalle jatkuu 10km kunnes vastaan tulee maantie. Isoa hiekkatietä jatkaessa oikealle tulee vastaan 7km päästä vain metsää. Ison hiekkatien varressa on taloja,peltoja ja enimmäkseen vain metsää. Asun vähän kuin niittyjen ja metsän keskellä X-D Ainakin kiva paikka koirille, ja piha-maa on kotoisa ja turvallinen. Metsissä liikkuu enimmäkseen vain laumoittain poroja ja vähän myös hirviä.

Pidän siis koti-kenneliä, eli koirat ei ole erillisessä rakennuksessa tai tarhoissa, vaan samassa rakennuksessa kuin minä asun...onneksi minulla on suuuri talo;)

Kun astut sisälle taloon eteesi avautuu melko suuri eteis-aula. Eteis-aulasta oikealle kääntyy ensiksi ovi minun työhuoneeseeni ja sitten makuuhuone. Eteis-aulaa vastapäätä on pieni WC. Vasemmalle kääntyy iso oleskelutila, olohuone. Olohuoneen ja keittiön välillä on pieni seinäke. Keittiössä on myös ruokakomero, jossa on koiran ruoat ja herkut. Olohuoneestä on myös ovi kodinhoitohuoneeseen. Kodinhoitohuoneesta pääsee suihkuun, jossa on myös WC-pönttö,sekä klavuaari ja sauna. Kodinhoitohuoneesta on toinen ulko-ovi, jonka päässä on iso terassi,joka ulottuu myös osittain talon taakse. Niin ja keittiöstäkin on ovi terassille...kesällä on helppo mennä tarjottimen kanssa terassille, terassin pöytään syömään ulkoilmaan.

Kun menee ison hiekkatien yli, alkaa taas pienempi heikkatie jota jatkuu n. 1km ja sieltä avautuu pieni mökki, rantasauna ja ihana järven ranta. Rannassa on laituri, josta on kiva hypätä veneen kyytiin ja ajella pienellä moottorilla tai soutaa 500m päässä olevaan saareen seikkailemaan.

Lähin eläinlääkäri on asfalttitieltä 18km päässä kaupungissa, eläinlääkäri Hunaja Tassu. Kaupungissa on kauppoja, 2 kirkkoa ynm. mitä kaupungissa voi vaan olla.

Hoitajat saavat käyttää vapaasti rakennustani, rantaa ja venettä ynm. He voivat myös käyttää koiria lenkillä hiekkatiellä. Mieluiten ei ihan kaupungissa asti...;)

 

Tässä vähän esittelyä Taigayön pääkasvatusroduista, suomenlapinkoirasta ja shetlanninlammaskoirasta.

 

Shetlanninlammaskoira on pienikokoinen, luonteeltaan iloinen ja aktiivinen koirarotu. Se sopii sekä perhe-, harrastus- että näyttelykoiraksi.

Ulkonäkö ja liikehdintä

Shetlanninlammaskoiralla on pitkä karva, joka on kuitenkin suhteellisen helppohoitoinen: se ei tuuheudestaan huolimatta takkuunnu eikä likaannu helposti. Turkkia kannattaa harjata selänkohdalta ja kyljistä vastakarvaan. Shetlanninlammaskoiran turkki on hyvin pehmeä ja sileä. Shetlanninlammaskoiralla on värityksestä riippuen joko mustat, ruskeat tai siniset, jotka ovat mantelinmuotoiset. Uroksille tulee rintaan narttuja muhkeampi "leijonanharjas". Sheltin kuono on suippo ja häntä kaareutuu alas. Häntä on normaalisti erittäin tuuhea. Shetlanninlammaskoiran korvat ovat rotumääritelmän mukaisesti hieman lurpallaan päistä, mutteivat saa mennä täysin alas asti. Korvat saattavat helposti nousta pystyyn. Tätä voidaan ehkäistä laittamalla painot korviin. Painoina voidaan käyttää collienkorvavoidetta. Tai korvat voidaan liimata maitoliimalla karvoista, (Huom! ei korvalehdestä) taittumaan kauniisti alas koiran kasvuajaksi noin 2-4 kk ikäisenä. Pienestä koostaan huolimatta shetlanninlammaskoira tarvitsee paljon liikuntaa ja toisin sanoen sheltti on iso koira pienessä paketissa, eli tarvitsee liikunnan lisäksi paljon aktiviteettia. Sheltit ovat hyvin ketteriä koiria, jotka pärjäävät hyvin niin agilityssä, koiratanssissa, flyballissa ja tokossa.

Väritys

Rotua on neljää väriä:

Soopeli: ruskea puhtaana tai kaikissa vivahteissa kullasta mahonginväriin. Värin tulee olla syvä. Sudenharmaa ja harmaa eivät ole toivottavia. Rinta valkea.

Kolmivärinen (tricolour): syvä musta rungossa. Syvät punaruskeat merkit ovat toivottavia. Tassuissa, hännänpäässä, mahan alla, kauluksessa ja kuonon päällä saa olla valkoista, kun taas kyljissä, lantiolla tai selässä valkeat läiskät ovat ei-toivottuja, mutta vaaleat/valkeat karvat ovat sallittuja, kunhan niitäkään ei ole läiskiksi asti.

Sininen (blue merle): puhdas hopeansininen, jossa mustia laikkuja ja mustaa marmorointia. Syvät punaisenruskeat ovat toivottavia, mutta niiden puuttumisesta ei rangaista (tällöin väritarkenteena on bi-merle). Suuret mustat läiskät, liuskekiven tai ruosteen väri peitin- tai aluskarvassa eivät ole lainkaan toivottuja. Yleisvaikutelman on oltava sininen.

Mustavalkoinen ja  musta punaruskein merkein: Valkoista saa esiintyä otsapiirtona (paitsi musta-ruskealla), kauluksessa, rinnassa, raajoissa ja hännän päässä. Valkoiset merkit ovat suotavia, mutta niiden puuttumisesta ei rangaista. Valkoiset läiskät rungossa ovat erittäin ei- toivottavia. Black & tan -väritys shetlanninlammaskoiralla on hyvin harvinainen, eikä sitä enää nykypäiväinä ole tavattu.

Luonne ja koulutus

Shetlanninlammaskoira on luonteeltaan lempeä, mutta se voi olla vieraita kohtaan varautunut. Omaa perhettään kohtaan se on rakastavainen ja kiintyy perheeseensä voimakkaasti. Rodulla on taipumusta herkkähaukkuisuuteen, mikä on aiheellista ottaahuomioon jo pennun koulutuksessa. Joillain shelteillä on luonteen suhteen taipumusta miltei arkuuteen asti, muttei se ole toivottavaa eikä tyypillistä.

Shetlanninlammaskoiralle riittää peruskoulutus. Koulutuksen pitää olla kuitenkin tavallaan pehmeää, eikä kovia otteita saa käyttää rodun ns. herkkyyden vuoksi. Alkuperältään se on paimenkoira, minkä takia se saattaa lähteä paimentamaan esimerkiksi jäniksiä. Shetlanninlammaskoira on harrastuskoirana monipuolinen: Sen kanssa on mahdollista harrastaa esimerkiksi agilityä, tokoa, koiratanssia ja flyballia, sekä näyttelyitä tai match show'ta eli leikkimielisiä näyttelyitä. Rotu on melko nopea oppimaan uusia asioita ja sillä on usein myös halu miellyttää - nämä piirteet ovat hyödynnettävissä koiran koulutuksessa. Shetlanninlammaskoiran ovat suhteellisen helppoja kouluttaa.

Alkuperä Iso-Britannia.

Terveys

Shetlanninlammaskoira on suhteellisen terve rotu. Sillä esiintyy jonkin verran lonkkavikaa eli lonkkaniveldysplasiaa. Sen yleisin sairaus on silmäsairaus CEA (Collie Eye Anomaly), joka voi vakavimmillaan johtaa jopa sokeutumiseen. CEA:n lievemmät muodot, CRD/CH, eivät häiritse koiran näkökykyä, mutta coloboma voi aiheuttaa ablaation, jonka seurauksena koiran verkkokalvo voi irrota ja koira sokeutua. Paras aika tutkituttaa, onko koiralla CEA, olisi 6 viikon ja myöhemmin 1 vuoden iässä. Nykyään myös ylimääräiset silmäripset (distichiasis, trichiasis, ektooppinen cilia) ovat yleistyneet shetlanninlammaskoirilla. Myös nämä voivat hyvin harvinaisissa ja vakavissa tiloissa johtaa koiran sokeutumiseen. Shelteillä tavataan toisinaan myös PRA:ta (Progressive Retinal Atrophy), joka johtaa aina koiran sokeutumiseen. Shetlanninlammaskoira elää usein sangen pitkäikäiseksi: Ei ole harvinaista, että yksilö on seitsemäntoistavuotias. Shelteillä  myös voi ilmetä joskus sydänsairauksia, mutta niitä on vain harvoilla ja vanhoilla shelteillä.

Nimi

Sheltin nimi tulee tämän rodun alkuperäismaasta, Ison-Britannian saarivaltiosta, Shetlandinsaarilta. Rodusta käytetään toisinaan myös nimityksiä shetlanninpaimenkoira, kääpiöcollie, sheltti, "minilassie" ja hyvin edellistä muistuttava kääpiölassie.

 

Suomenlapinkoira on hieman keskikokoa pienempi pitkäkarvainen ja pystykorvainen paimenkoira,  joka on kuulunut useiden viime vuosien ajan kymmenen Suomen suosituimman koirarodun joukkoon. Se on yksi maailman kolmesta poroja paimentavasta koirarodusta, mutta on kuitenkin levittäytynyt seura- ja harrastuskoiraksi myös poronhoitoalueen ulkopuolelle.

Ulkonäkö

Suomenlapinkoiran rotumääritelmä on varsin väljä, minkä vuoksi rotu on säilynyt moni-ilmeisenä. Se on keskikokoa hieman pienempi, voimakasrakenteinen ja korkeuttaan hieman pidempi paksuturkkinen koira. Uroksen ihannesäkäkorkeus on 49 ja nartun 44 cm; kolmen senttimetrin poikkeama molempiin suuntiin sallitaan. Tyyppi on kuitenkin kokoa tärkeämpi. Suomenlapinkoira painaa 16–25 kg, ja sen ryhti on hieman ahmamainen.

Pitkän, suoran ja karkean peitinkarvan alla on runsas, pehmeä ja tiivis pohjavilla, ja varsinkin uroksilla on näyttävä kaulus. Suomenlapinkoira voi olla minkä värinen tahansa, kunhan pääväri on hallitseva. Yleisimmät värit ovat mustan ja ruskean eri sävyt, vaaleat ja harmaat. Kuitenkin kaikki värit ovat sallittuja. Myös häntä on usein tuuhea ja pitkäkarvainen ja koiran liikkuessa se on kiertyneenä selän päälle. Raajoissa on etenkin talvella useimmiten tuuheat tupsut. Suomenlapinkoira on selvästi tunnistettavissa arktiseksi pystykorvaiseksi roduksi. Sillä saa olla sekä taitto- että pystykorvat.

Luonne ja käyttäytyminen

Suomenlapinkoira on ystävällinen, rohkea, itsenäinen, nöyrä ja yhteistyöhaluinen. Sillä on suuri halu miellyttää omistajaansa ja sen vuoksi sitä pidetään helposti koulutettavana. Se sopeutuu varsin helposti erilaisiin ympäristöihin ja tulee hyvin toimeen muun muassa lasten kanssa. Nartut ovat uroksia nöyrempiä ja urokset vaativat kasvatuksessa hieman tiukemman otteen. Vartioimisvietti on yleensä selvä, mutta voimakasta paimennusviettiä ei enää kaikilta yksilöiltä löydy. Suomenlapinkoira haukkuu myös melko herkästi ja komentaa "laumaansa" haukkumalla.

Lapinkoira tarkkailee perheen toimia hieman sivusta mutta on ehdottoman kiinnostunut laumansa tekemisistä. Rodussa on tavattu herkkähaukkuisia yksilöitä, mutta ominaisuus on hallittavissa johdonmukaisella koulutuksella, jolloin koiraa voi pitää myös kerrostalossa. Lapinkoira kaipaa paljon toimintaa, ja sen kanssa on lähdettävä liikkeelle satoi tai paistoi. Se viihtyy hyvin ulkona.

Käyttötarkoitus

Suomenlapinkoiraa on alun perin käytetty poronhoitotyössä paimen- ja vahtikoirana, mutta nykyisin suurinta osaa koirista pidetään metsästys- ja harrastuskoirina. Suosittuja suomenlapinkoirien kanssa harrastettuja lajeja ovat muun muassa toko, agility ja pelastuskoiratoiminta. Suomenlapinkoiralla on myös oikeus osallistua palveluskoirakokeisiin.

Historia

Suomenlapinkoiran alkuperää ei ole voitu tarkasti selvittää, mutta sen kaltaisen arktisen pystykorvan oletetaan eläneen kalottialueella jo 7 000 eaa. Jääkauden jälkeen alueen asukkaat elivät metsästyksellä 1600-1700-luvuille asti, jolloin he vähitellen siirtyivät paimennuselinkeinoon. He käyttivät koiraa ensin metsästys- ja vahtikoirana sekä myöhemmin apuna porojen paimennuksessa. Lappalainen koira ei ole ollut ulkomuodoltaan yhtenäinen, vaan paikallisesti eri puolilla Lappia on esiintynyt omia kantoja.

Lapinkoiran ensimmäinen rotumääritelmä on vuodelta 1945, jolloin rodun nimi oli lapinpaimenkoira. Nämä koirat olivat nykyistä rotua suurempia ja muistuttivat hieman belgianpaimenkoiraa. Näitä koiria ei löydy nykyisten lapinkoirien taustalta kuin satunnaisesti. 1960-luvulla lapinporokoiria ja lapinkoira erotettiin omiksi roduikseen, ja nykyisten suomenlapinkoirien taustalla vaikuttavat edelleen Peski-kennelin koirat 1970-luvulta. Suomenlapinkoira on ollut rodun virallisena nimenä vuodesta 1993, ja rotumääritelmää on uudistettu viimeksi 1996. Nykyisin rodun käyttö alkuperäisiin tarkoituksiinsa poropaimenena ja vahtikoirana on vähäistä, ja sitä pidetään pääasiassa seura- ja harrastuskoirana.

Terveys

Suomenlapinkoira on terveimpiä koirarotuja, ja ne elävätkin usein 13–15-vuotiaiksi. Lonkkaniveldysplasiaa ja perinnöllisiä silmäsairauksia esiintyy jonkin verran. Uusia perinnöllisiä sairauksia ovat epilepsia ja kilpirauhasen vajaatoiminta. Niitä esiintyy rodussa vähän. Nykyisin koirilla yleisiä allergioita, ihottumia ja korvatulehduksia on suomenlapinkoirilla vähän. Rotu kuuluu Suomen Kennelliiton perinnöllisten sairauksien vastustamisohjelmaan PEVISAan, mikä vaatii koirien silmien ja lonkkien tutkimisen ennen kuin niiden pentuja rekisteröidään.

Paimensukuinen lapinkoira

Virallisesti suomenlapinkoira on vain yksi rotu, mutta epävirallisesti rodun sisällä on tietyistä kantakoirista polveutuva kanta, joita kutsutaan paimensukuisiksi lapinkoiriksi. Tätä kantaa pyritään kasvattamaan suomenlapinkoirarekisterin sisällä omana linjanaan. Paimensukuiset eivät eroa luonteeltaan tai käyttöominaisuuksiltaan juurikaan muista lapinkoirista. Tyypin vaihtelu paimensukuisissa on runsaampaa kuin muussa kannassa. Keskimäärin paimensukuiset ovat niukkaturkkisempia, matalaryhtisempiä ja rungoltaan pidempiä kuin ei-paimensukuiset suomenlapinkoirat.

On kuitenkin hyvä huomioida, että vaikka linjaa nimitetään Paimensukuiseksi, ei sitä todellisuudessa ole käytetty yhtään enempää paimennuksessa tai työkoirana kuin ns. valtalinjainen.

 

©2018 Kennel Taigayön - suntuubi.com